torstai 30. elokuuta 2012

Keittiöhaaste


Naapuripitäjän Aili-mummo haastoi minut blogissaan tekemään haastepostauksen omasta keittiöstä. Kiitos haasteesta ja tässäpä esittely. Ensimmäisessä kuvassa yleisilme yhden hengen keittiöstämme. Edelliseen keittiöön verrattuna nykyinen keittiö on tosi pieni. Toisaalta kaikki on siinä lähellä ja oikeastaan ainoa murhe on pakastimen pienuus, muuten kaikki tarpeellinen on löytänyt paikkansa ja taitaapa kaappeihin vielä sopia lisääkin tavaraa. Tänään pitkästä aikaa olimme kaikki kolme keittiössä yhtä aikaa ja karvainen saikin sieltä häädön hyvin nopeasti.


Ensimmäsenä esittelen akuuteimman asian keittiössä nimittäin keittiön maton. Minulle kävi muutama päivä hassusti, kaadoin tuoreita vaapukoita sellaisen ihan kivan satsin edelliselle keittiön matolleni. Niinpä jouduin menemään varastoon ja valitsemaan yhden monista äitini kutomista matoista keittiöön. Tätä samaa sarjaa minulla on pitempi matto eteisen lattialla. Äidin muisto ja ikävä tuli jälleen kerran mieleeni, kun tätä mattoa kaivelin varastosta.



Seuraavat kaksi kuvaa on siitä murheenkryynistä eli jaääkaappi-pakastimesta. Jääkaappi on  ihan kivan kokoinen, mutta tuohon pakastinosaan ei sovi kuin joka päivästä ruokatarviketta. Aivan turha on edes hyrkäillä marjojen pakastamisesta. Jääkaapin ovessa on viimeisimmiltä ulkomaan reissuilta tuotuja magneetteja ja kauppalistamagneetti.


Seuraavana esittelyyn pääsee nykyinen ruokailuryhmä elikkä ruokapöytä ja sen ympärillä olevat tuolit. Tykkään noista pehmustetuista,  siroista tuoleista tosi paljon. Näitä odotellessa sieltä Maskusta meinasi tosin mennä hermo, mutta kun ne vihdoin saapuivat niin sen jälkeen niistä on ollut vain iloa :)



Sitten pääsee esittelyyn kaksi tärkeää sähkökapistusta eli astianpesukone ja sähköhella. Nämä ovat elintärkeitä sähkövempaimia keittiössä. Noiden edelle taitaa mennä ainoastaan mikroaaltouuni, josta ei nyt tullut otettua kuvaa.
Tässä lyhykäisyydessä kuvia keittiöstä. Hyvin syvällisiin asioihin kuten kaappien sisältöihin en tässä postauksessa vielä päässyt. Ehkäpä joskus toisen kerran.
Tämän haasteen voi ottaa mukaan ken haluaa ja kirjoittaa, kuvata ja esitellä omassa blogissaan asioita keittiöstään.

4 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Kaunis toimiva keittiö,kiitos että sain poiketa siellä:)

Punatulkku kirjoitti...

Ollos hyvä Ritva ja kiitos käynnistä :)

A kirjoitti...

Pieni mutta toimiva on keittiösi, Punatulkku! Kiitos että esittelit sen meille, ja vastasit haasteeseeni..;))

Mukavaa viikonloppua ja syyskuun alkua sinulle!<33333

Punatulkku kirjoitti...

Kiitos Aili-mummo ja ilo oli vastata haasteeseen :)
Kaunista syksyä toivotellen...