perjantai 6. heinäkuuta 2012

Lomailua


Tämä loma menee sitten sporttipainotteisena, Mutta mikä sen parempaa. Ihan pitää toppuutella itseään, että ei vaan paikat prakais. Keskiviikkona pelattiin beach volleytä kaksi tuntia. Oltiin tyttöjen kanssa menossa salivuorolle, mutta käännyttiin ovelta hiekalle ja se kannatti. Niin mukava pelata ilta-auringossa noiden duracellien kanssa. Eilen kävin aamulla tekemässä ns. paastolenkin eli ilman aamupalaa baanalle. Tein sellaisen 7 km lenkin, johon aikaa tuhraantui hieman enemmän kuin normaalin seiskan lenkkiin. Energiavaje sai varmaan aikaan sen, ettei jaksanut ihan normaaliin tahtiin. Mutta ei se niin vaikeaa ollut kuin kuvittelin.


Päivällä vein sitten juniorin tätinsä ja serkkunsa kanssa junalle. Lähtivät kohti Helsinkiä shoppailemaan ja sukuloimaan. Minä jäin karvaisen kaveriksi kotiin. Illalla sitten vuorossa TAAS pyörälenkki eri reitillä kuin aikaisemmin. Pyöräiltyä tuli sellainen 26 km, jota tosin luulin pitemmäksikin lenkiksi. Mutta eipä ollut, GPS sen minulle todisti.
PS. Pyörässä on muuten ne ruuvit sille pullotelineelle, joten ei kun pullotelinettä ostamaan!

Ei kommentteja: