tiistai 31. heinäkuuta 2012

Juhlat part I


Viime viikonloppu oli oikea juhlamaratooni minulla. Perjantaiaamuna saateltiin työpaikan pihasta 7 reikä reikä neljä mopomiestä, jotka lähtivät hakemaan viidettä mopomiestä yhdeltä huoltsikalta ja kuudetta mopomiestä kotoaan. Tämä kuudes kotoa haettu mopomies oli elokuun 1. päivä eläkkeelle siirtyvä työkaveri. Kymmenen jälkeen eläkkeelle jäävä + muut mopomiehet kurauttivat takaisin työpaikalle. Sitten oli vuorossa valokuvaukset uusien toimitilojen sisäänkäynnin edustalla. Käytiin vielä syömässä työpaikalla sijaitsevassa ruokalassa ennen kuin siirryttiin firman kokous-/saunatiloihin Jynkkään. Kesän parhaasta kelistä saatiin nauttia ulkona Onnitellen sankaria ja kuunnellen muutama puhe. Myös kahvit ja kakut oli mahdollista nauttia ulkona. Viikonlopun ensimmäinen mansikkakakku tuli maisteltua näissä juhlissa.


Välillä käytiin katsomassa laiturilta Karelia-soudun ohisoutua ja nauttimassa aivan järkyttävän kauniista kesäisestä maisemasta.


Puoli neljän paikkeilla minun piti jättää nämä pirskeet, että en myöhästyisi seuraavista juhlista.


Kotona kävin vaihtamassa vaatetta ja sitten läksin pyöräilemään kohti Vainonniemen huvilaa.Täällä tyttäret olivat järjestäneet yllätysjuhlat vanhemmilleen 70 + 70 vuotta. Vieraat odottivat huvilan takana, kun juhlittavat tulivat sisäkautta ihmettelemään n. 60 hengen juhlavieraskatrasta.


Juhlittavien ilmeet olivat sanoinkuvaamattoman yllättyneitä, kun näkivät illan todellisen tarkoituksen. Mutta hetken hämmästyksen jälkeen alkoi onnittelujen ja tervehdysten vuoro, kun juhlittavat läksivät tervehtimään vierasjoukkoa. Sitten oli vuorossa aivan älyttömän hyvät ruokapöydän antimet. Siihen kuului mm. 26 h tuntia sitten valmistumaan laitettu rosvopaisti. Ruoka oli niin hyvää, että ei mitään rajaa.


Ohjelmassa oli lauluesitys ja runomuotoon tehty kertomus ystävyydestä, kaunista ja koskettavaa. Näiden juhlien saaliina minulle oli monen ex-ex-työkaverin tapaaminen ja kuulumisten vaihtaminen. Mukavaa oli myös nähdä miten ilahtuneita juhlittavat olivat ystävistään, sukulaisistaan, entisistä työkavereistaan.Illan kruunasi vielä kauniin auringonlaskun aikaan nautittu kahvi ja kakku, jonka päällä oli mustikoita ja mansikoita, kuinkas muuten. Minä häippäsin pirskeistä jo yhdeksän jälkeen odottamaan seuraavan päivän juhlia.


Vielä kerran Onnea eläkkeelle jäävälle työkaverille ja 70 + 70 v. juhlittavalle pariskunnalle!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

I really like it whenever people get together and share opinions.
Great site, keep it up!

Also visit my weblog; skin care physicians

Anonyymi kirjoitti...

Hi there, I enjoy reading through your article.
I like to write a little comment to support you.

My website; how to sell product online