torstai 29. joulukuuta 2011

Lahjat


Ostin juniorille synttärilahjaksi reilu kuukausi sitten uuden telkkarin, koska vanha ei pelittänyt kunnolla ja sen kanssa meni hermo! Joululahjatoiveena juniorilla oli saada televisiosta näkymään enemmän urheilukanavia. Mamman piti virua ja hommata Elisa-paketti Canal + Total. Siinä sivussa tuli kaupanpäälliseksi muutama elokuva- ja sarjakanava. Mammakin taitaa saada aikaiseksi katsoa muutaman elokuvan enemmän kuin tänä vuonna. Joulupäivän aamuna katsoin jo kaksi elokuvaa. Tapanina meinasin katsoa myös yhden, mutta säädin sitten kapulaa jotenkin väärin ja sain tekstit häviämään, joten se katsominen jäi aikeeksi.Toisena lahjana juniorille neuloin  ihan omin kätösin villasukat. Sukista tuli hieman liian suuret, mutta näyttävät kelpaavan kotisukiksi. 
Minä sain juniorilta lupauksen, että tekee koulussa jatko-osan tähän TV-tasoon kevään tunneilla. Odotan innoissani :))

Ei kommentteja: