sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kerubi open air


Lauantain aurinkoinen sää vahvisti vaihtoehdon kahden tapahtuman välillä ja niinpä suuntasin kulkuni kohti Ilosaarta ja Kerubi open airia. Mikä olikaan fiilistellessä hyvää musiikkia, ensin Scandinavian Music Groupia Karjalan talon terassilla istuen. Törmäsin sisään mennessä ystävääni ja hänen avecinsa poissa olon turvin pääsin väliajalla syömään.




Väliajan jälkeen siirryttiin lähemmäksi lavaa jammailemaan illan toisen esiintyjän Suvi Teräsniskan tanssittavia kappaleita. Tanssilattia tosin puuttui, mutta nurtsilla voi ihan hyvin jammailla kappaleiden tahdissa. Fanitettiin ystäväni kanssa Suvin sanoituksiltaan osuvia ja kauniita kappaleita.




Suvi lauloi omia tuttuja biisejään sekä muutaman coverin ja sitten aivan ihanan potpurin eri esittäjien kesäisistä kappaleista. Illan päätti encorena esitetty, blogissa aikaisemminkin fiilistelty kappale "Hento kuiskaus".


Aivan älyttömän kiva kokemus tällainen konsertti tähän aikaan kesästä ja tällaisilla esiintyjillä. Minä ainakin tykkäsin :))

Ei kommentteja: