keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Koli again


Edellisen kerran olin Kolilla tammikuussa laskettelmassa ja valokuvauskurssilla. Siitä tekstiä täällä ja täällä. Vaikka silloin kritisoin valokuvauskurssin antia, oli maanantain Kolin reissulla ilo huomata valokuvauskurssin parhaat otokset esillä Hotelli Kolin vastaanottoaulassa, kuva yllä :)

Huippujen kierros

Maanantaina osallistuin Kolin retkiviikon Huippujen kierrokselle ennen ratsastusta. Opastetulla patikkaretkellä käytiin Ukko-, Akka- ja Paha-Kolilla ja kuultiin oppaan tarinoita Kolin historiasta, maisemista ja paikoista. Sunnuntaina luin Krista Mikkosen Kolin retkiviikkojen avauspuheen. Tekstin luettuani mietin omaa suhdettani Koliin ja se kiteytyy kyllä tähän astisen kokemuksen perusteella työhön ja talviseen lasketteluun. Työn puolesta 1990-luvulla olin mukana koko Kolin alueen vesihuollon kehittämisessä. Vesihuollon suunnittelussa ja toteutuksessa on minun käden jälki näkyvissä monessa kohteessa. Samoin kabiinihissin ja Luontokeskus Ukon suunnittelussa kartoitukset ja pohjatutkimus oli silloisen työnantajani käsialaa, joita pääsin omalta osaltani työstämään. Tuon työn vuoksi pidimme myös työpaikan pikkujoulun Hotelli Kolilla joskus 1990- luvun loppupuolella. Ukko-Kolin laskettelurinteille oli minulla useampana vuonna 1990-luvun alussa kausikortti. Opas kertoi, että keskimääräinen Kolin huipuilla käynti kestää 6 min ja joitain sekunja päälle. Ensimmäinen kesäinen Kolin huipuilla käynti oli minullakin varmaan tuollainen pyrähdys. Maanantaina kansallispuistomaisemissa viivyttiin hieman pitempään. Saimme myös tietoa kansallispuistosta ja lisää voitte lukea vaikka täältä.

Ruokapaikka
Tältä ruokapaikalta, jolla kestittiin silloinen päämisteri Paavo Lipponen vuonna 1991, sai alkunsa Kolin kansallispuisto. Kansallispuistoa laajennettiin vuonna 1996. Kansallispuiston  koko on 3000 ha.  Vuonna 2010 kansallispuistossa kävi 138 500 kävijää.

Kesäinen laskettelurinne
.
Luontaista metsän hoitoa

Maisemaa Juukaan

Akka-Kolin kirkko





Akka

Maisemaa

Opasteet

Pielisen saaria

Tuore ja kuivunut puu

Pahalle

Paha

Ukolta Pieliselle
 
Kansallispuisto taustana :))

Ei kommentteja: