perjantai 24. joulukuuta 2010

Jouluaatto


Suomen pakkaslukemat jouluaattona 2010! Meillä pakkasmittari on näyttänyt -30 astetta Celsiusta koko päivän. Haasteellinen keli vesijohdoille ja -mittareille, jos pakkanen pääsee nurkkiin. Päivystyspuhelut kääntyivät tulemaan minulle klo. 11.00. Päivystävän asentajan  kanssa olemme puhuneet useamman puhelun  jäätymisistä. Meidänkin resurssit näin jouluna on rajalliset. Harmittaa vain ihmisten puolesta, joilta loppuu veden tulo jouluaattona.

Talvinen joki, Suvantosilta ja Tähtitorni

Uskaltauduin viemään kynttilät haudalle ja samalla pysähdyin ottamaan muutaman talvisen kuvan Ilosaaresta. Haudalla en viipynyt kuin pakollisen kynttilöiden viennin ja kuvine oton ajan. Kylmä tarttui käsiin ja oli kiirehdittävä kotiin takan lämmitykseen. Savustin muuten eilen koko kämpän. Jotenkin ei vain SYTYTYSPELTI toiminut. Säntäilin kuin aropupu ja kyllä ketutti. Nyt onneksi voi hiljentyä kuuntelemaan ja katselemaan joulukonserttia televisiosta ja sitten on vuorossa uusi kirja!

Kaupungintalo

Haudalla

Ei kommentteja: