tiistai 7. joulukuuta 2010

Day 07 – Your best friend


Koira on ihmisen paras ystävä sanotaan ja taidan olla samaa mieltä. Minulla ei ole koskaan ollut bestistä. Kansa- ja oppikoulussa ja vielä lukiossakin minä kuljin yhdessä kahden ystäväni kanssa. Koskaan en ole ollut riippuvainen yhdestäkään ihmisestä niin, että en voisi yksin tehdä jotakin tai mennä jonnekin. Tänä päivänikin minulla on paljon työ- ja harrastuskavereita ja niistä joistakin on tullut minulle ystäviäkin. Mutta saattaa olla pitkiäkin aikoja ettei nähdä tai kuulla toisistamme ja sitten saattaa olla intensiivisempiä ystäväjaksoja, jolloin ollaan enemmän yhdessä. Myös parisuhteissa, joissa olen elänyt, ei ole koskaan muodostunut sellaista "kerron sinulle kaiken - olet paras ystäväni"-suhdetta, vaan mieluummin olen ollut omien polkujen tallaaja, lonely rider!
Mutta on minulla yksi ystävä, Jeppe! Se hyväksyy minut sellaisena kuin olen, eikä viitsi murjottaa minun tekemisilleni tai tekemättä jättämisilleni. Se seuraa minua innokkaasti ja on aina valmis lähtemään kaveriksi ihan vaikka minne. Tässä elämän tilanteessa vietän ehkä enemmän aikaa sen kanssa, kuin yhdenkään ihmisen. Mutta toivottavasti, törmäisin vielä sielujen sympatiaa-ihmiseen, jonka kanssa haluaisin ja osaisin jakaa myös nämä kaikkein sisimmät ajatukset, mietteet ja tuntoni.


Ei kommentteja: