sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Vancouver 2010

 
Talviolympialaiset ovat jäänet kokonaan käsittelemättä täällä blogissa. Itse asiassa en ole kauhean intensiivisesti niitä edes seurannut TV:stä, koska aikaero on se mikä on. Suomen ja USA:n jääkiekkopeliä katsoin ensimmäisen erän. Peli oli sitä luokkaa, että nukkumaan oli lähdettävä ja aamulla luettava / katsottava pelin tulos. Tämän aamun peliin ei edes juniori ollut laittanut itseään heräämään vaan pelin kohokohdat seurattiin sitten kun jo tiedettiin lopputulos. Hienoa, että Leijonat kuitenkin ryhdistäytyivät, vaikkakin vasta viimeisessä erässä, ja voittivat Slovakian pronssiottelussa 5-3.Hieno on myös kiekkoleijonien mitalisaalis jääkiekossa kautta aikojen. Vuoden 2002 olympialaisista Salt Lake City:stä ei ole tullut mitalia, mutta muuten saalis on seuraava:
Suomen mitalit olympiakisojen miesten jääkiekkoturnauksissa
1988 Calgary: hopeaa
1994 Lillehammer: pronssia
1998 Nagano: pronssia
2006 Torino: hopeaa
2010 Vancouver: pronssia
Minä hehkutan myös naarasleijonien saamia pronssimitaleja. Vannoutuneena joukkuelajin edustajana pidän arvokkaana erilaisten ihmisten yhteen hiilen puhaltamista paineen alaisena. Eikä varmaan olympiaedustus lajissa kuin lajissa tee suorituksesta yhtään helpompaa. Suomen kansan odotuksia haluaisivat varmaan toteuttaa kaikki edustajamme. Aina ei voi kuitenkaan voittaa!
Aino-Kaisa Saarinen sai pronssia naisten yhteislähtökisan 30 km hiihdosta. Suksia sai vaihtaa kisassa ja Aikku teki taktisesti oikean ratkaisun vaihtaessaan sukset viimeiselle kierrokselle. Myös Suomen naisten viestihiihtojoukkue (Pirjo Muranen, Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen) sai pronssia 4 x 5 km viestikisassa.
Ainoan hopeamitalin toi kisoista Peetu Piiroinen lumilautailun lumikourusta. Hienoa työtä lökäpöksyltä!
Viisi mitalia, sen odotetun kahdentoista sijaan, on tietenkin pienoinen pettymys. Mutta minä onnittelen kaikkia mitalin saaneita ja parhaansa tehneitä Suomen olympiaedustajiamme!

Ei kommentteja: