tiistai 1. joulukuuta 2009

Tampere again


Viime viikkoon mahtui pitkiä työpäiviä ja kahtena päivänä opiskelua. Yhtenä iltana kävin 70 v. synttäreillä. Synttärilahjaksi kaivoin varastosta perintönä minulle jääneen kiikkutuolin. En tosin saanut itse kuljetettua lahjaa perille, mutta toivottavasti kuljetuspalvelu on hoitanut tehtävänsä ja sankari saanut lahjansa.


Perjantaina lähdettiin ajelemaan kohti Tamperetta ja Pirkka-kisoja. Minä olin ihan vetämättömässä tilassa henkisesti ja hieman fyysisestikin koko viikonlopun, mutta ei se paljon menotahtia haitannut. Ainoastaan aivot eivät toimineet ihan täysillä;) Mutta onneksi ei tullut töppäiltyä enemmälti. Lenttispelit tuli pelattua eikä niistä jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kuulumiset tuli vaihdettua ja uusien tuttavuuksien kanssa jutskailtua sekä peliporukassa että illalla viihteellä. Ilveksen 16 kerroksen ikkunasta ikuistetut maisemat jäävät muistuttamaan tästä Tampereen reissusta.


Ei kommentteja: