sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Työleirillä, osa 2

Tänään sitten jatkui se, mihin eilen jäätiin. Ei ollut piha haravoitunut yön aikana itsestään vaan ihan isseksein ja omin käsin se piti tehdä. Olin jo melkein kukon pierasun aikaan, näin lepopäivänäkin, haravoimassa kera karvaisen juniorin. Yritti tuoda palloaan mamman jalkoihin, mutta annoin ukaasin olla tulematta. Niinpä herra karva otti ja keksi itse viihdykkeensä ja savottansa. Lehtisavotta oli valtava, aina kun mamma kippasi kottikärrillisen tavaraa kasaan, pallo piti ujuttaa sekaan ja sitten kaivella pois niin että lehdet lentelivät. Toisena piti tehdä puusavottaa eli lahoja kantoja syödä ja syljeksiä puun lastuja pois suusta. Kolmantena oli sitten se pallosavotta eli siitä pallosta piti pitää hyvää huolta ja kaivaa se pois sieltä lehtikasasta ja pallo suussa muutenkin käväistä välillä mammalta kyselemässä, josko se nyt jo viskaisei sen pallon.


Ensimmäinen haravointirupeama kesti noi 2,5 tuntia. Välillä käytiin tankkaamassa ja sitten toinen rupeama noin 1,5 tuntia. Molemmissa kämmenissä on rakot ja niinhän ne pitää ollakin laiskan kämmenissä. Sitten suhkun kautta lepäämään. Koira on kanssa niin naatti, ettei jaksa oikein mitään. Minä olen pessyt kolme koneellista pyykkiä ja pitäisi ruveta vielä tekemään muutama kirjallinen jutska, yksi seurahomma ja opiskeluun välitehtävä. Sanotaan, että nyt en ole pultannut yhtään tiistaina palautettavasta välitehtävästä vaan ajatuksena on, että josko se sieltä pääkopasta irtoaisi ennen määräaikaa ;))

Huomenna on tiedossa maakuntamatkailua töiden puolesta ja illalla seurahommiin liittyvä palaveri. Kivaa, pääsee vähän irti tästä työleiritunnelmasta, vaikka ne oksasakset on vielä kaupan hyllyllä ja se pensaan leikkuu odottaa.....


Ei kommentteja: