lauantai 10. tammikuuta 2009

Helpotus ;-)


Eilen pääsin vihdoin ja viimein vuosihuoltoon yksityiselle lääkäriasemalle. Kyllä sitä pääsyä on odotettu ja välillä on menetetty jo täysin usko siihen, että homma toimii. Tilasin ajan syys-lokakuun vaihteessa ja silloin minulle sanottiin, että menee ehkä kolme kuukautta, kun ajan saa gynen puolen lääkärille. Odottelin ja odottelin ja keskustelin aiheesta työpaikalla. siellä minua neuvottiin soittelemaan ja kysymään, silloin ne sen ajan antava helpommin. Niinpä soittelin ensimmäisen kerran joulukuussa ja soitosta meni muutama päivä, niin minulle tarjottiin peruutusaikaa kahden tunnin varoitusajalla. Eipä se aika minulle käynyt työkiireiden johdosta. Sitten toisen kerran soitin viikko sitten, jolloin minulle sanottiin, että minulle on varattu aika eiliseksi ja annettiin jopa kellonaika, mutta kehotettiin odottelemaan kutsukirjettä. Torstaina kävin postin suurin odotuksin, mutta kirjettä ei ollut postilaatikossa! Eilen aamupäivällä soitin, että onko minulle aikaa vai ei ja tyly vastaus oli, ettei aikaa ollut varattu minun nimellä vaan sillä kohtaa oli ihan eri nimi :( Silloin minä repesin ja heitin ns. hanskat tiskiin. Sanoin, että ei voi olla totta että tilanne on tällainen, että ei pääse lääkärille, annetaan aika, joka ei pidä paikkaansa ja odotellaan melkein neljä kuukautta, eikä vileäkään onnistu!! Nimittäin olin reilu vuosi sitten toisen lääkäriaseman jonossa saman alan lääkärille ja ikinä ei sieltä tullut soittoa, joten olin ja olen aika kypsä tähän touhuun.
Mutta sitten lopusta toiminnasta täytyy antaakin pelkkää plussaa ;)) Vastaanottovirkailija lupasi kysyä lääkäriltä ottaako minut ylimääräisenä ja kerroin, että jos annatte puoli tuntia siirtymäaikaa, niin olen valmis tulemaan mihin aikaan tahansa. Niin sitten sain ajan, kävin lääkärillä ja lääkäri oli aivan ihana. Keskusteltiin tästäkin tilanteesta ja hän ymmärsi hyvin epätoivoni. Kiittelin häntä ja hänen virumistaan. Loppujen lopuksi kaiken tämän jälkeen saivat yhden asiakkaan tyytväiseksi.
Sitten tiistaina olisikin vuorossa toinen vuosihuolto eli mammografia, joka jänskättää aina vähän. Olen nimittäin tehoseurannassa sillä sektorilla.

Postauksen kuvana takan loimotusta ja luukun yläpuolella antavat vähän valoaan Kivi-tuikut, joita ostin joulun seutuun punaisen, kirkkaan, vihreän ja veden sinisen. Viime aikoina on tullut lämmitettyä takkaa ihan kiitettävästi ja se on antanutkin mukavan lämmön näin pakkasella.


Ei kommentteja: