perjantai 12. joulukuuta 2008

Joulukuu hyvällä mallilla


On mennyt ikuisuus, kun viimeksi olen tänne kuulumisiani raapustanut. Tässä välissä olen:
- ostellut itselleni juhlavaatteita kaksi eri kokonaisuutta
- juhlinut kunnan loppumista eri tahojen kanssa ainakin kolme kertaa
- viettänyt yhden hallituksen pikkujoulun
- käynyt teatterissa katsomassa Jäniksen vuoden kaksi kertaa vajaan viikon välein
- viettänyt osastoni iloiset hautajaiset
- tanssinut järven jäällä vain pyyhe ympärillä
- syönyt jouluruokaa jo viisi eri kertaa, vaikka jouluunkin on vielä reilu viikko
- sairastanut pitkästä, pitkästä aikaa ihan oikean flunssan pienen kuumeen kera (tietenkin viikonloppuna)
- tehnyt töitä, töitä, töitä ja vielä kerran töitä ihan näännyksiin asti
- kirjoittanut uuteen 1.1.2009 voimaan astuvan viranhoitomääräykseen nimeni
- nukkunut huonosti useamman viikon ajan, mutta viimeiset kolme yötä nukkunut heräämättä kertaakaan, edistystä ;))))
- tehnyt koulutehtäviä aina kun on jäänyt muilta hommilta ja väsymykseltä aikaa
- tuntenut mukavia tunteita, mutta kun....
- tehnyt kirjallisia jutskia seuralle
- maksanut viimeisen maksun eksälle
- antanut tämän joulun ensimmäisen joululahjan
- saanut tämän joulun ensimmäisen joululahjan
- tilannut tämän joulun toisen joululahjan (Marklundin uuden kirjan Paikka auringossa)
- viritellyt kyntteliköt ja valotähden
- polttanut ulkona ja sisällä eläviä kynttilöitä

Iloista Joulun odotusta kaikille lukijoilleni!

Ei kommentteja: