keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Teepussitalkoot


Eilen illalla tein talkoita juniorin salibandyseuralle. Tehtävänä oli liimata teepussi (Twiningsiä, kuvassa rekvisiittana) Kauneus ja Terveys-lehden sivulle, jossa mainostettiin teetä. Lehtinivaska otettiin pöydälle - aukaistiin mainossivulta - laitettiin liima teepussiin - liimattiin teepussi sivulle - laitettiin lehdet tiettyyn järjetykseen - sidottiin samat lehdet samanlaisiksi nivaskaksi kuin ne olivat - laitettiin lehdet kehikoihin. Siinä lyhykäisyydessä homma, jota tein reilut kolme tuntia. Seura sai jokaisesta liimatusta teepussista 4 senttiä. Aluksi tehtiin liukuhihnatyötä, kun samasta seurasta oli porukkaa enemmän. Naiset liimailivat ja yksi mies kantoi lehtiä pöydälle ja sitoi niitä valmiiksi paketiksi. Loppuajasta olin ainut seuran edustaja, joten tein kaikki työvaiheet itse. Arvioilta sain liimattua noin 900 teepussia ja seuralle tupsahti rahaa siitä 36 €. Tavoitteena seuralla oli, että jokaisen junnun edestä tehtäisiin 4 h talkoita tällä viikolla ja tavoitteena tälle ajalle oli 5 - 40 € eli meidän kohdalla tavoite toteutui ja voi hyvällä omalla tunnolla antaa juniorin harrastaa ;)))

Ei kommentteja: