lauantai 30. elokuuta 2008

Perjantain urosmehiläisen työ


On se niin rankkaa hoitaa omakotitaloa ihan yksin ja yhdessäkin, jos sen eteen ei tehdä mitään. Jo pitkän aikaa sitten olisi pitänyt tehdä kattorännien puhdistus. Talon ympärillä on koivuja, joiden lehdet ovat tukkineet rännit. Sateella sen huomaa, kun vesi ei pääse kulkemaan suunniteltua reittiä, niin se tulee yli rännien seinille. Tänä kesänä sitä on sattunutkin harva se päivä. No toinen ongelma hommassa oli se, että minulla ei ole pitkiä tikkaita, joilla olisin ylettynyt niin ylös. Olisin jo ostanut tikkaat, mutta kun niitä ei saa kuljetettua henkilöautolla kaupasta kotiin, vaan pitäisi maksaa kuljetuksesta tai saada niille pakettiautokuljetus.
No onneksi on sellainen työpaikka, että voi saada lainaksi erilaisia rakennustarvikkeita ja niin pääsin eilen illalla kokeilemaan hommaa. Homma sujui niin supsikkaasti, että teinkin sen pois kuljeksimasta. Tein homman kaikkien kuultujen, käytyjen, opetettujen työturvallisuusmääräysten vastaisesti. Tikkaille ei nousta kahta metriä korkekammalle ja niiltä ei saa ainakaan tehdä mitään työtä ja ei varsinkaan yksin jne. jne. Tiedän varsin hyvin tikastyön riskit, sillä yksi tapaturma sattui viime syksynä työntekijälleni tikastöiden seurauksena.
No nyt on kuitenkin kattorännit putsattu ja sieltä löytyi vedessä lilluneita lehtiä, roskia, jotka haisivat kauhean pahalla, ainakin kymmenen sankollista.
Terassin ja laatoituksen loppukuvat esittelen huomenna kun saan otettua valokuvat. Ajattelin myös laittaa terassin ja laatoituksen rakentamisen kustannuksista esille jutun, koska googlaamalla sitä tietoa on etsittyä aika usein.
Tänään on vuorossa junioreiden kanssa Buffa-ateriaa ja kaupoissa kiertelyä sen aikaa kun juniorit hoitavat omat shoppailunsa.

1 kommentti:

Päivi H-K kirjoitti...

Kas, täälläkin on putsattu rännejä! Niin meilläkin tänään - jo toinen kerta tälle kesälle. Ensimmäinen kerta oli aika pian muuton jälkeen (siis kun muutimme tähän). Hirveää puuhaa - en tykkää. Onneksi mun ei tarvinnut kuin vahtia tikkaita. :)