maanantai 4. elokuuta 2008

Kirjoitanko


Aamulla varastolla käskyn jaossa oli saman verran käskytettäviä kuin käskyn antajia. Kollega tuumasi, että olisit voinut pitää lomaa vielä tämän viikon, plääh! Niin olisinkin, jos ei kalenterissani olisi jo ollut kaksi kokousta tälle viikolle ja neljä merkintää kalenteriin tuli tänään tälle viikolle lisää. Olisin ihan hyvin voinut uinua lomalaisen tietämättömyyttä ja autuasta tekemättömyyttä vielä viikon verran.

Töistä tultuani oli lähdettävä viemään junioria harkkoihin. Oli järkännyt kyydin takaisin, että mamma pääsisi omiin harkkoihin. Arvatkaapa jaksoinko lähteä? Laiskotti ja väsytti ja kehtuutti ja vieläkö mitä, ai niin oli paljon kivempi tulla koneelle lukemaan ja kirjoittamaan, joten en lähtenyt. Olen lukenut yhtä blogia ihan urakalla muutamana päivänä. Blogissa, jota olen lukenut, on kirjoitettu tekemisiä, mutta myös blogin pitäjän syvällisiä ajatuksia elämästään, tapahtumista, sukulaisista, ystävistä. Oma kirjoittamiseni päämäärä on pitää jonkin asteista päiväkirjaa itselleni ja saada ulospääsytie ajatuksilleni. Ja toisena asiana viestittää jotain itsestäni ja tekemisistäni tutuille ja tuntemattomille lukijoilleni.

Ei kommentteja: