sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Unta kaaliin ja Karjalan Messut

Sunnuntaiaamuna kahden erittäin hyvin nukutun yön jälkeen on tosi levännyt olo. Perjantai-iltana viinipullon juotuni nukahdin yhdeksän tienoilla. Puhelin oli soinut puoli kymmen, mutta siitä ei ole minkäänlaista havaintoa. Aamulla heräilin kahdeksan aikoihin. Samoin eilen illalla, menin sänkyyn lukemaan ja jo yhdeksältä olin unten mailla. Tänä aamuna sentään heräilin ennen kuutta, mutta siinä sängyssä syödyn aamupalan ja lukemisen jälkeen otin taas pienet tirsat. Sitten yhdeksään mennessä sain itseni ylös sängystä virkeänä ja univelat pois nukkuneena ;)

Yksin kotona ollessani en ole aukaissut telkkaria kertaakaan vaan olen lukenut kirjaa, sanomalehtiä ja Annaa.


Eilen oli aivan pakko käydä Karjalan Messulla, koska olin saanut ilmaiset liput. Pääsylipun lisäksi minulla oli kaksi kahden euron lippua messuravintolaan, jossa kävin päiväkahvilla. Kiertelin messualueella reilut kaksi tuntia ja jututin tuttuja messuesittelijöitä. Joensuun kaupungin osastolla oli esillä myös Pyhäselän tulevaa tonttitarjontaa, sen kävin omin silmin toteamassa.

Ei kommentteja: