perjantai 2. toukokuuta 2008

Lomapäivän tekemisiä

Tänään vietin ansaitun lomapäivän, hieman myöhässä. Viime vuoden lomat olisi pitänyt pitää huhtikuun loppuun mennessä, mutta otan tämän päivän loman vanhoista lomista. Minulle jää vielä kahdeksan lomapäivää säästövapaiksi viiden entisen lisäksi. Toivottavasti ne kerkiää pitää joskus tulevaisuudessa!
Tänään olen
- tehnyt aika suuren siivouksen
- haravoinut pihan loppuun
- pessyt pyykkiä
- pessyt maton
- käynyt kaupassa
- käynyt pesettämässä auton
- imuroinut auton
- haravoinut kukkapenkkejä
- nyppinyt pensaista viime vuoden kukinnot pois
- ollut paljon karvaisen juniorin kanssa pihalla, heittänyt palloa, ollut muutenkin hyvä emäntä koiralle kaiken tekemisen ohella
- ihaillut, miten puihin on ilmestynyt vihreitä silmuja
- antanut juniorille luvan tuoda kaveri yökylään


Tällainen ihanuus oli noussut kukkapenkkiini! Missä ne kaikki muut kukat ovat, jotka olen istuttanut kukkapenkkiin????

Ei kommentteja: