lauantai 1. maaliskuuta 2008

KeKe

Kävin torstaina kehityskeskustelun pomoni kanssa. Tämä oli toinen kerta työhistoriassani, kun käyn pomoni kanssa kehityskeskustelua. Keskustelu oli jälleen kerran ihan antoisa, vaikka itse suhtauduin keskusteluun vähätellen, koska en katsonut sen olevan enää tarpeellinen tällä kokoonpanolla. Ensi vuonna työtehtävät, pomo, ehkä myös työpaikka vaihtuu ja on ihan uudet kuviot edessä. No tällä viikolla sain jotain hahmotelmaa tulossa olevasta mahdollisesta työtehtävästä ja mietittyäni asiaa, se alkaa tuntua ihan omalta ja tosissaan harkittavalta hommalta. Kunhan siitä keskustellaan ja saadaan tehtäviä paperille, niin luulen että siitä muodostuu ihan mukava kokonaisuus.

Kuvassa nykyinen työpaikkani.




Ei kommentteja: