lauantai 12. tammikuuta 2008

Karjalainen 9.1.2008 kuntaliitoksen aiheuttamasta kouluverkkokeskustelusta

Sanomalehti Karjalainen kirjoittaa tällä viikolla otsikon "Kolmen tuleva liitos värisyttää jo tänä vuonna kouluverkkoja" alla, että aluksi liittymissopimuksen mukaisesti kukin kunta tekee selvityksensä omalla tahollaan ja sen jälkeen koulujen vähennystarvetta tarkastellaan yhteisesti.

Jokainen kunta niin Joensuu, Eno kuin Pyhäselkäkin on tehnyt omia ratkaisuja kouluverkkonsa suhteen jo ennen kuntaliitoksen syntymistä. Joensuu ja Eno eivät vain ole julkaisseet liitossopimuksessa omia kuvioitaan. Pyhäselkä kerkesi ottamaan ensimmäisen askeleen ja panemaan Vehkapuron koulun lakkautuksen alulle, josta oli tehty periaatepäätös itsenäisenä ollessa. Tosiasia, että koulua käyvät ikäluokat pienenevät koko alueella ja kuntien taloudellisen tilanteen vaikeutuminen, aiheuttaa joka paikassa koulujen lakkauttamista.

Minua ihmetyttää, että jos koululainen saa neljän kilometrin päässä paremmat tilat toimia, on liikuntasali, teknisen työn luokka ja muutenkin väljemmät tilat, niin mitä varten se olisi huonompi ratkaisu?

Ei kommentteja: