sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Crosstrainingia



Laitteen esittelyteksti kertoo:
Erinomainen kotikuntolaite kehon monipuoliseen ja tehokkaaseen harjoittamiseen elliptisen liikeradan ansioista. Sähköisesti säätyvä magneettivastus, käsipulssi, integroitu sykevastaanotin vakiona, valmisohjelmia, näyttö, jossa seurattavissa mm. nopeus, matka, aika, kalorikulutusarvio jne.

Tällainen "masiina" (ei samaa merkkiä) ilmestyi lokakuussa vietetyn loman aikana meille kotiin. Mies oli käynyt sen ostamassa ja sijoittanut laitteen omaan työhuoneeseensa. Olimme juniorin kanssa kierrelleet kaupoissa alkulomasta ja kokeilleet erilaisia kuntolaitteita ja crosstrainingia kokeillessa mietin, että tämä olisi sellainen laite, jonka voisin ostaa. Mutta en kerennyt ostaa, kun se oli jo meillä.
Siitä alkoi uusi vaihe elämässäni ja harrasteissani. Aloitin laitteen käytön ja olen aivan ihastuksissani laitteeseen. Laite ei aiheuta lihasten kipeytymistä, joka johtuu elliptisen liikeradan ansiosta. Laitetta on mukava käyttää ja ottaa hiki ennen saunaan menoa tai ihan milloin huvittaa. Harraste ei ole aikatauluun eikä paikkaan sidoksissa. Aivan ihana tällaisena talvena, kun ei tee mieli lähteä vesisateeseen, tuuleen, kuraan jne., on siirtyä viereiseen huoneeseen, laittaa musiikki soimaan ja ruveta polkemaan. Aloitin laitteen käytön 10 min polkemisesta + 5 min loppuverryttelyllä. Nyt kuuden viikon käytön jälkeen olen päässyt rytmiin 25 min polkemista + 5 min loppuverryttely.
Tämän harrasteen tultua kuvioihin on minun 1. harrastus, lentopallo jäänyt vähemmälle, mutta on se vielä jollakin tavalla mukana kuvioissa. Ennemmin keskiviikkoiltana tekee crosstraining-treenin ennen saunaa, kuin lähtee pelaamaan lentopalloa klo. 20.00 - 21.30!!! Mutta aikansa kutakin ja toivon, että tämä harraste säilyy kuvioissa helppouden ja mukavuuden ansiosta.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä härveliä pitäisi jossain käydä testaamassa. Minkä hintaisia nuo ovat ja mistä niitä voi ostella?

Anonyymi kirjoitti...

Näitä on ihan tavarataloissa saatavana. Itse olen kokeillut Anttilassa ja meidän laite (ei ole kuvassa) on ostettu Pilkon Cittarista ja maksoi 199 €. Urheilukaupoista saa varmaan kalliimpiakin versioita, mutta näille käytölle tuo tavaratalo-malli on ollut ihan hyvä.